Kiitos. Kiitos elokuusta Lahdessam kiitos Stuttgartista marraskuussa, kiitos joulusta Lahdessa, kiitos tammikuusta, kiitos Berliinistä toukokuussa, kiitos Münchenistä ja Ingolstadista kesäkuussa, kiitos heinäkuusta ja elokuusta Suomessa. Kiitos. Mä en koskaan unohda sua. Haluan että sä tiedät että olen kiitollinen jokaisesta hetkestä vaikka ne nyt sattuukin, ne sattuu niin paljon että en pysty edes ajattelemaan koska pelkään että se tappaa mut. Pelottaa. pelottaa mennä eteenpäin, pelottaa että menetän jotain mikä oli niin paljon. niin paljon ja niin liikaa. Mä halusin sut, sä olit mun ja mun on vaikea päästää irti. Haluan että sä tiedät sen. miten vaikeaa on päästää irti. Anteeksi. en koskaan halunnu että tää päättyy näin. Se oli tavallaan omalla rumalla tavallaan kaunista, se miten kokonaisvaltaisesti me pystyttiin itkemään, olemaan viimeisinäkin hetkinä itsemme, yhdessä ja vaikka mä en saanut tarpeeksi lohtua siitä että sä olit vieressä niin se helpotti. se helpotti. kiitos. kiitos kaikesta. Mä rakastin sua.
]]>
Viimeks kun mun elämä muuttu mä en ehtiny edes tajuta sitä. Syntämästäni asti mun elämässä olleet ihmiset eivät enää olleet täällä, minä lähdin lapsuudenkodistani lopullisesti. Vaikka silloin oli paljon surua niin sain kuitenkin paljon uutta ja tärkeää, ihmisiä joiden arvon tajuan vasta nyt. Mutta tällä hetkellä. Mä tiedän, mä jätän taakseni taas paljon. Ja se on vaikeampaa näin kun sen tajuaa. Niin paljon surullisempaa. Tämä muutos ei ole niin suuri, mutta mä tiedän että mun elämässä kaikki tapahtuu neljän vuoden sykleissä ja nyt on taas tullu se aika että kappaan kimpsut ja kampsut ja sanon morot. Mutta erilaista on se että tällä kertaa mä tiedän että ne tärkeimmät pysyy, ja ehkä mäkin pysyn tässä kaupungissa ja käyn koulussa junalla. Kuka tietää.
]]>"Onko kaikki kunnossa?" jos ei oliskaan niin en sitä sulla kertois. että näin. hyvin menee mun ihmissuhteet, ja sitten vaan ärsyttää. haluan ottaa etäisyyttä. ehkä teenkin niin. voikun voisin ottaa etäisyyttä myös omasta elämästäni, mutta se ei mene niin. et voi vain kävellä pois ja jatkaa eteenpäin kunnes et enää näe mitään tutta, oikeasti sinä itse olet itsesi mukana kaikkialla. ja se on yksi asia jota pääni ei tällä hetkellä kestä. en halua! en pidä itsestäni, tällä hetkellä. yleensä pidän, aina, ja on vaikea hyväksyä sitä että joku osa minusta huutaa koko ajan toiselle osalle.
sekavaa. samalla tavalla kuin pääni. sellaista on tämä teksti. kaipaan ihmistä, en kaipaa, haluan, en halua, enkä varsinkaan halua myöntää että on ikävä. pienet voitot, pienet häviöt. siitä koostuu koko elämä. taisteluista. päätöksistä. hyvistä ja huonoista... suhteista, lähdöistä, saapumisista, aluista, lopuista.
]]>Matkakuume vaivaa taas. Katselin lentoja Berliiniin ensi vuoden alkuun, pääsisi edes takas 60 eurolla. Reissuseuraa tarvis vain. P:tä en uskalla pyytää kun kaikki asiat on vielä levällään ja suunnitelmien teko voisi tarkoittaa jopa sittä että ollaan tiiviimmin yhdessä... Eli mietinnässä vielä tuo Berliini, vaikka houkuttaisi kyllä kovasti. Toinen olisi Lontoo, sinne pääsisi kanssa aika halvalla lentämällä Easy Jetillä, mutta niiden systeemit on semisti mielenkiintoiset. Koneessa istumapaikoista saa tapella viidakkotyylisesti ja ne jotka maksaa pääsee ekana koneeseen valitsemaan parhaat paikat jne. Pidän enemmän noista "normaaleista" lentoyhtiöistä joissa tarjoillaan ruokaa ja joutavaa ja saa oman paikan joka lukee lipussa ja tälläistä muuta kivaa.
On ollut ahdistusta ilmassa sen suhteen että tekemisestä tuntuu olevan puute kun enää päivästä ei menekkää vähintää sitä kuutta tuntia lukemiseen. Odottaminen on tuskallista. Ennen kaikkea se. Amk, yliopisto. Jospa jommasta kummasta tärppäis. Olisi aika jees tilanne. Ja sitte ois nokka kohti Turkua tai Tamperetta syksyllä... Muuttoa, pakkaamista, kantamista, etsimistä, tutustumista, olisi se kyllä kiva. :)
]]>Tähän tiivistyy melkein koko elämäni. Ainakin siitä asti kuin muistan meillä on kotona sanottu että tämä tyttö menee yliopistoon, ala jätetty melkein itse valittavaksi, melkein. Asianajaja, se siitä tulee. Se menee isoon yliopistoon ja tekee elämällään jotain, toisin kuin minä, ei annettu mahdollisuutta, mutta tälle tytölle se annetaan. Hyviä numeroita koulussa, ATK kerhoihin, lukemaan opetetaan viisi vuotiaana, laskemaan jo ennen sitä. Ensimmäisellä luokalla on tylsää. Mutta onneksi siellä koulussa ei tarvitse opetella mitään sillä tämä tyttö taitoluistelee, kuusi kertaa viikossa, kolme, neljä, viisi tuntia päivässä. Tällä tytöllä on tulevaisuus, se menee peruskoulun jälkeen lukioon, ammattikoulusta ei edes puhuta. Ei minulla ollut mahdollisuutta, mutta tälle tyttärelle sen annan.
Ja se mahdollisuus tiivistyy viiteen tuntiin keskiviikkona! Entä jos minusta ei ole siihen? Entä jos epäonnistun, olen huono. Entä jos minua ei enää rakasteta, jos ihmiset pettyvät, olen yksin. Ahdistaa. Mutta tänäänkin aion lukea. Pakko, en aio luovuttaa ilman taistelua...
]]>En osaa sanoa miten voisin toteuttaa tuon. En mitenkään, elänhän minä sittenkin tätä elämää, enkä voi pistää sitä pois päältä. En voi, vaikka haluaisin. Niin kovasti.
Ja ihmiset. En halua nähdä heitä, en halua! Muita kuin niitä harvoja ja valittuja ja heitäkin hyvin harkitusti.
Tämä sekava olotila tappaa mut. Minä haluan elämän, oman. Itseni. En halua olla tälläinen. Haluan jotakin joka tappaa minut. Haluan liikaa, itseltäni ja muilta. Ja sitten kun jokin asia tai ihminen lipsuu pois, en kestä. En pysty ja haluan taas kadota...
]]>Ensin tosin luen vielä nämä jäljellä olevat viikot. Oikeustieteellinen, täältä tullaan!
]]>Reissu terveisin: Nora
]]>