Odotan lauantaita. Se mies jonka luona Saksassa kävin, hän on siis vaihdossa siellä, tulee käymään Suomessa nyt jouluna ja nähdään lauantaina. En osaa vielä sanoa miten suhtaudun. Odotan, mutta kuitenkin tiedän että läsnä on sellainen surullinen pohjavire. Suhteemme, jos sitä siksi voi kutsua, määrittely ei onnistu. Kukaan ei tunnu tietävän mistään mitään. Itse tiedän että kun hän on paikalla minun on hyvä olla. Yritän olla miettimättä liikaa, nauttia siitä mitä on. Mutta kuinka vaikeaa se voikaan olla. Pari yötä tuntuu niin säälittävältä. Viikko tuntui liian lyhyeltä, miltä sitten kaksi päivää tuntuu nyt? Ja vielä sen viikon jälkeen, sen jälkeen kun tilanne ei olekaan niin simppeli ja tunteita ei onnistu pitämään kaapissa. Vaikeammaksi sen tekee vielä se että tällä kertaa hän tulee minun "reviirilleni", palaaminen kotiin Saksasta oli vielä helppoa kun täällä ei ollut mitään muistuttamassa. Oli omat ystävät, tavarat, asiat, tekemiset. Ja onhan se eri asia päästää toinen kotiinsa kuin vain käydä toisen luona. Täällä näkee mitä kirjoja luen, millasia valokuvia hyllyllä.... Onhan hän täällä ennenkin käynyt, mutta asia on nyt eri kun tunteita on pelissä. En tiedä. Yritän olla miettimättä ja kuluttaa tätä viikkoa, vaikka välillä tuntuu että aika menee niin kovin hitaasti. Lauantaina aika sen sijaan alkaa lentää, sitä ei huomaa että on mennyt jo kaksi tuntia, se on tuntunut parilta minuutilta, sanokaa minun sanoneen.