Näin painajaista. Heräsin siihen että itkin. Unet voivat olla jopa ahdistavampia kuin tosielämän tilanteet. Tässä kyseisessä unessa esiintyi oma äitini, joka on ehkä pelottavimpia asioita tässä maailmassa. Puhdasta hulluutta ja takaa-ajamista. Yksi asia minkä olen tässä elämässä oppinut on se että kun vastaan tulee ihminen joka on selkeästi hulluuden ja terveen rajan tuolla puolen niin sitten mennään toiseen suuntaan ja kovaa. Itsehän olen tosiaan nähnyt äitiäni viimeksi melkein kolme vuotta sitten. Joo mutta takaisin uneen. Siinä siis oli kyseessä sellainen tilanne että yritin kysyä henkilöltä jotakin johon hän sitten ei vastannut mitenkään muuten kuin jollakin maanisella jankutuksellaan. Ja lopuksi kyseessä oli jo takaa-ajotilanne. Heräsin siis kovin huonoissa tunnelmissa, itseasiassa itkin. Kuulin sitten että olin hakenut sen jälkeen sänkyyn pehmolelukoirani ja tunkenut sen keskelle sänkyä ja Anita oli joutunut painautumaan vielä lisää seinää vasten. Sen jälkeen minä olin nukahtanut tyytyväisenä. Hajoilin pahasti tälle kuvaukselle. Oikeasti ei ole mitään muistikuvia siitä koiran hakemisesta, ainoastaan siitä että se uni ahdisti niin paljon että itkin pari kyyneltä. Mutta ilmeisesti pehmolelukoira auttoi.