Olen niin säälittävä että en luultavasti osaa enää ilmaista itseäni edes näin kirjallisessa muodossa. Väsyttää. Tai ei edes väsytä sillä tavalla kun väsyttää kun on tehny jotain, vaan sillä tavalla kun nimenomaan ei ole ole tehnyt mitään. Haluaisin nukkua. Nukkua, nukkua vain kunnes tapahtuisin jotain mikä piristää. Elämäni on kutistunut huomattavissa määrin viime aikoina. Pitäisi aloittaa sen levittäminen, kadonneen osan metsästys. Mutta minkäs teet kun et jaksa. Kun väsyttää. Kaiken huipuksi ikävä on nykyään melkein ainainen seuralaiseni. Pääsen siitäkin vielä eroon, katsotaan vaikka. Vaikka periaatteessa toivon etten pääse koska jos en ikävöi ihmistä niin se tarkoittaa että tunteet ovat kadonneet. Haluanko sitäkään. Minä en tiedä. Nykyään minä en tiedä mitään. Haluaisin kyllä kovasti, mutta haluamisella ei ole mitään tekemistä sen kanssa tietääkö oikeasti mistään mitään. Niinpä lopetan nyt tämän yhdentekevän jaarittelun ja menen vaikkapa ottamaan torkut. Sen ainakin osaan.