Jotta elämäni ei näin hyvästien keskellä vaipuisi toivottomuuteen niin teen listaa tärkemmistä ihmisistä.

Aloitetaan perheestä. Kyllä te tiedätte. Eli T&V&V sekä T ja E. Te olette parhaita.

Ystävät. A&A, ilman teitä en olis pärjänny nyt viimeisimpiä kuukausia. Olette tärkeitä. Ollaan voitu yhdessä miettiä mitä tehdä elämällä, iloita toisten iloista ja olla surullisia toisten suruista. 

Te jotka olette aina mun elämässä. Vanhat ystävät jotka tuntevat mut parhaiten. P&M Sekä muut jotka olette olleet paikalla mitä erilaisimmissa tilanteissa. N&S. Saatoin unohtaa teistä jonkun, mutta se oli tahatonta. Toivon että te kaikki tiedätte olevanne tärkeitä. Minulle te olette.

Yritän koota itseni. Pitää tehdä lista piristävästä musiikista. Se helpottaa elämää. Mietin oikkista. Se on sitä mitä oikeasti haluan, ainoa mitä olen halunnut kunnolla tässä viimeisest viisi vuotta. Ellen kauemminkin. Okei haluan myös olla onnellinen, mutta tuo oikkis on sellainen konkreettinen. Ja miksi se ei toisi onnea, jos saa jotain mitä on halunnut ihan älyttömän kauan. Niinpä tavoittelen sitä. Jätän kuun kurkottamiset toisen ihmisen kanssa muille, enhän minä muutenkaan tule toimeen kuin harvojen ja valittujen kanssa. Olen omituinen, nauran muille, nauran itselleni, nauran elämälle, nauran kaikelle ja itken sivussa. Minä olen sekavalla tavalla surullinen mutta hauska. Sitä on vaikea käsittää edes itseni. Aloitan lukemisen, vältän maanisuuttaa ja yleistä romahtamista. Pystyn. Tottakai. Olenhan minä, minä.