Olen kehittänyt syömisestä itselleni hyvin suuren ongelman. Tai sitten se on aina ollut ongelma, mutta en ole vain huomannut sitä. Nyt kaikki huomauttelevat siitä jatkuvasti. Enkä voi enää välttää huomaamasta sitä itsekään. Asia on niin että syön kun huvittaa ja muistan ja haluan todella syödä jotankin hyvää ruokaa, sitten kun ei huvita, en jaksa tehdä mitään, enkä muista, eikä ole mitään hyvää ruokaa niin en yksinkertaisesti syö. Olen kehittänyt tästä oikean taiteenlajin; kun syön niin syön yleensä paljon. Kun en syö en tosiaan syö. Voin elää päivän helposti syömällä vaikkapa yhden piltin. Nyt ongelma on myös se että vaikka ruoka olisi hyvääkin, niin kyllästyn siihen ennen kuin saan koko annoksen loppuun. Ruokaa jää. Melkein poikkeuksetta aina. Aamupaloista en kehtaa edes puhua, niin säälittäviä ne ovat. Niin monena aamuna olen luvannut itselleni että tänään syöt kunnolla, tai edes puolikunnolla, teen leivän, kuorin hedelmän (paitsi tätä nykyä kun olen allerginen myös mandariinille, viimeiselle hedelmälle joka ei aiheuttanut kurkun turpoamista ja kamalaa kutinaa) kulhollinen murojakin on yleensä aina näinä aamuina odottamassa syömistään, totuus on se että syön muroja pari lusikallista, tulee paha olo, en syö taaskaan mitään. Juon teetä. Tai kaakota. Eikä ongelma ole se etten pitäisi syömisestä tai että kokisin että olen lihava, se on vain ongelma, ilman sen kummempaa ongelmaa. En osaa syödä oikein. Ja sitten kun olen ollut syömättä koko päivän, lukuunottamatta sitä pilttiä tai paria, niin ostan pari suklaapatukkaa, syön ne ja illalla otan iltapalaksi lasillisen kaakaota. Aamulla odottaa taas sama paha olo.