Eilen illalla olo oli musertunut, en tiedä voiko oloani kuvaille muuten. Ehkä sanoilla "hieman musertunut", koska kyseessä ei ollut täysivaltainen musertuminen, ei ei todellakaan. Eli käytämme siis sanaparia "hieman musertunut." ODotin tästä päivästä siis vaikeaa. Odotin väärin. Päivästä muodostui sangen helppo, etten sanoisi että jopa mukavan, kyllä arkisen mukava. Tapasin erään ystäväni poikaystävän ensimmäistä kertaa ja pidin ihmisestä, pidin paljonkin. Näin toista ystävääni, itseasiassa edellä mainitun siskoa ja tämän kihlattua, ja lopulta illalla näin Ania. Se oli päivälle täydellinen päätös.

Lopuksi suljin oven kiinni ja vaivuin tänne, omaan elämääni ja kolooni. Käynnistin koneen ja luin postit, olin saanut yhden mieheltä Saksasta. Hymyilin, olin iloinen, mutta surullinen sillä meidän kuuluisi puhua näitä asioita kasvokkain, ei sähköisesti kirjoittamalla. Mutta näin se menee, tällä hetkellä. Ja tulevaisuudesta ei tiedä, omituista kyllä minulla oli tänään pitkästä aikaa luottavainen olo tulevaisuuden suhteen. Oman tulevaisuuteni, joko yksin tai hänen kanssaa, oman ammattini, oman yrittämiseni kanssa.

Joskus mietin sitä miten mielialani heittelehtivät. Luotan itseeni, en luota. Uskon että onnistun missä vain kunhan haluan tarpeeksi ja yritän täysillä, sitten en usko muuhun kuin siihen että olen tuomittu epäonnistumaan.

Tänään olin iloinen, tänään luotin, tänään oli hyvä mieli, tänään olin surullinen, tänään menetin taas pienen palasen sydäntäni henkilölle joka on tuhansien kilometrien päässä, tänään päätin että aion onnistua siinä missä päätän onnistua, tänään oli helppo päivä.