Elämässä on aikoja jolloin tuntuu että mikään ei mene putkeen. En osaa vielä sanoa onko tässä nyt yksi niistä ajoista.Tuntuu että teen kaiken väärin ja tapaan vääriä ihmisiä väärään aikaan. Haaveilen oikeasta ajoituksesta. Okei haaveilein myös siitä että saan ihan sikana rahaa. Haaveilen siitä että kaikki ihmiset joiden haluaisin olevan lähellä, olisivat lähellä. Ei jeesus elämäni on tätä nykyä yhtä haaveilua. Sitä miettii että tässäkö se sitten on? Tätäkö tämä nyt tulee olemaan. Hauskaa, masennusta, paskaa, masennusta, hauskaa, paskaa, masennusta, ahdistusta, semi hauskaa etc. Elämä. Tässä sitä istutaan siinä paskakeossa joka myös elämän nimellä tunnetaan. Olen myös pohtinut tätä asiaa että kuinka monta eri ihmistä olen tässä viimeisen vuoden aikana tavannut ja kuinka monen kanssa olen edelleen tekemisissä ja vieläpä läheisissä sellaisissa. Pelottavaa. Pyrin pitämään ihmiset kaukana, ja vielä kauempana. Nyt olen lipsunut. Pahasti. Yritän tehdä niinkuin kaikki odottavat, en tiedä teenkö niinkuin itse haluaisin. Mitä edes haluan? Sihen asti teen niinkuin kiltti tyttö ainakin ja haen oikkikseen. Tähän paikkaan johon kaikki on tähdännyt, pakkomielteeni nro 1. Sitten ajattelen, sisällä. Ehkä sitten tiedän jotain. Siihen asti elän tällä säästöliekillä. Mietin. Hajoilen.