Me itkettiin, ja itkettiin. Varmasti ainakin 12 tuntia. Ero. Johon ei ollut muuta syytä kuin se että kumpikaan ei jaksanut tätä enää, sitä ikävää, sitä että ei näe toista, sitä että sattuu. "Oliko meillä joku ongelma?" "ei, ei meillä ollut" ja tämä sattuu. Tämä sattuu niin paljon että sitä on vaikea kuvailla. Mä voisin vain itkeä ja itkeä ja tuntuu että kyyneeleet ei koskaan lopu. "pidetään yhteyttä mutta vähemmän." Mutta mä en voi, mä en pysty. Muhun sattuu. ja mä en pysty ja mä pelkään mä pelkään niin paljon. mulla oli turvallista ja hyvä olla sun kanssa. Haluan että tiedät. Että mä välitin, välitin niin paljon. Välitin ehkä liikaa koska oli niin huono olo kun ei nähty. kun en jaksanut, tai sitten liian vähän. Mutta en koskaan halua ajatella että en välittänyt. En unohda. En koskaan. Mä lupaan. Ja samalla kun lupaan niin sinetöin sen kyyneleillä, niillä jotka tuli sun kanssa ja niillä jotka tulee vielä pitkän aikaa kun olen yksin. Sillä me ei koskaan saatu tietää mikä tässä oli, miksi me ei onnistuttu, oliko tässä enemmän, ja mä pelkään että menetin nyt jotai ainutlaatuista. Tai menetinhän mä, sut. Ja sä olit ainutlaatuinen. olet. Ja mä haluan vain soittaa, kuulla sun äänen, sen että sä olet vielä olemassa, mutta mä en voi tehdä niin. Se ei ole mulle hyväksi. Sä olit mun oma peikko poika pohjoisesta ja mä haluan että sä tiedät miten paljon sä merkitsit mulle. Mä en sanonu sitä riittävän usein. Eniten kaduttavat tekemättömät asiat ja sanomattomat sanat.

Kiitos. Kiitos elokuusta Lahdessam kiitos Stuttgartista marraskuussa, kiitos joulusta Lahdessa, kiitos tammikuusta, kiitos Berliinistä toukokuussa, kiitos Münchenistä ja Ingolstadista kesäkuussa, kiitos heinäkuusta ja elokuusta Suomessa. Kiitos. Mä en koskaan unohda sua. Haluan että sä tiedät että olen kiitollinen jokaisesta hetkestä vaikka ne nyt sattuukin, ne sattuu niin paljon että en pysty edes ajattelemaan koska pelkään että se tappaa mut. Pelottaa. pelottaa mennä eteenpäin, pelottaa että menetän jotain mikä oli niin paljon. niin paljon ja niin liikaa. Mä halusin sut, sä olit mun ja mun on vaikea päästää irti. Haluan että sä tiedät sen. miten vaikeaa on päästää irti. Anteeksi. en koskaan halunnu että tää päättyy näin. Se oli tavallaan omalla rumalla tavallaan kaunista, se miten kokonaisvaltaisesti me pystyttiin itkemään, olemaan viimeisinäkin hetkinä itsemme, yhdessä ja vaikka mä en saanut tarpeeksi lohtua siitä että sä olit vieressä niin se helpotti. se helpotti. kiitos. kiitos kaikesta. Mä rakastin sua.