Välillä olen okei, en mieti, ei ole ikävä. Elän ja ajattelen omaa elämääni ilman häntä, ja sitten jossakin vaiheessa se tulee, ajatus siitä että oikeastaan kyse ei enää ole siitä että hän olisi vain joku, ei hän on minulle tärkeä ja minua kiinnostaa mitä hänelle kuuluu. Ja siitä tulee taas ikävä. Ikävä häntä, ikävä hetkiä jolloin olimme yhdessä, paha mieli siitä että en saa kertoa hänelle kaikkea mitä haluaisin, kasvotusten.Mietin kuinka minua pelottaa että menetän hänet, että menetän itseni tähän juttuun, että tämä juttu on tuhoon tuomittu.