Tuli tässä mieleen keskustelu erään ihmisen kanssa, kun mietin miten vaikeata on lähteä muuttamaan kun tavaraa on näin paljon ja että pitäisi sitten päättää mitä ottaa mukaan ja mitä ei. Kyseisessä keskustelussa oli siis kyse siitä että hänen mukaansa on helpottavaa luopua lähes kaikesta ja lähteä. Henkilö jonka kanssa keskustelin asiasta lähti siis vaihtoon vuodeksi ja myi/antoi kaiken irtaimen tavaransa pois. Toisena argumenttina hän kertoi ystävästään joka myös koki em. toiminnan helpottavana. Okei, kaikkihan sitä kuvittelevat jossakin vaiheessa elämäänsä sitä miten mukavaa olisi vain luopua kaikesta ja lähteä menemään, yleensä kauas. Itse en koe tälläistä tarvetta koska minut on jo kerran elämässäni pakotettu jättämään kirjaimellisesti kaikki paitsi vaatteet jotka olivat päälläni, tai repussani. Sitä on aika masentavaa pakata 16 vuotta elämästään yhteen reppuun. Ehkä tästä johtuukin sitten se että viimeiset neljä vuotta olen pyrkinyt keräämään ympärilleni itseni näköisiä tavaroita, lähtien vaatteista ja kengistä päättyen johonkin niinkin absurdiin kuin puisiin koriste-esineisiin. Harvalla on tässä iässä näin paljon omaisuutta kerättynä, omaisuudella en tarkoita oikeastaan mitään rahallisesti hirvittän arvokasta vaan esim. sohva, sänky, pöytä, tuolit, erilaiset astiastot, digiboksi, televisio, DVD:t, kirjat, kengät. Oi kyllä tätä tavaraa on, ja voin myöntää että sen jättäminen tekisi kipeää. Olen materialisti, mutta ehkäpä olosuhteiden pakosta. Minusta on tullut tarkka omastani sen jälkeen kun kaikki jäi. Aluksi sitä kaipasi jotakin asioita, mutta nyt en osaa sanoa mitä taakse jäi. Pari asiaa jotka epähuomiossa unohdin, mutta lista olisi korkeintaan viiden asian/esineen mittainen. Teoriani mukaan sellaiset ihmiset haluavat jättää keräämänsä esineet, jotka eivät ole kertaakaan aiemmin elämässään oikeasti kokeneet pakkotilannetta jossa heidän olisi jätettävä kaikki, niinpä he luovat sellaisen itselleen. Toinen osa teoriaani on se että tälläisillä ihmisillä jotka näennäisesti jättävät kaiken on aina jotain odottamassa, jonne palata, vaikkapa lapsuudenkoti, sen tavarat ja ihmiset, vakaa piste maailmassa jonne heidän sisäinen kompassinsa aina osoittaa.